Mikä noita rahakkaita julkkuja vaivaa kun yrittävät panna halvalla, muitakin kuin jakorasioita. Kiertelevät kissanristiäisissä ja kun seuralaisen silmä välttää tulevat kuiskuttelemaan mitä pervoimpia tarjouksiaan. Taitaa olla niin mitä enemmän rahaa sitä päättömämpiä ovat.
Parhaita asiakkaita ovat perusperheenisät jotka kärsivät pallien pakotuksesta olosuhteiden pakosta, oikeastaan heitä käy sääliksi. Uskomatoman paljon on myös naisia jotka eivät saa mieheltään munaa tarpeeksi, sitä ei moni heti uskoisi, minulle kun moni nainen on uskoutunut. Ompa joitakin naisia pyytänyt palveluksiaan miehelleen jos he siitä vaikka innostusivat heitäkin panemaan enemmän. Eräskin akateemisessa asemassa oleva nainen tuli luokseni ja pyysi viettelemään miehensä kokkareilla, jonne myös minut kutsuisi jos tarjoukseen suostuisin. Diili olisi että kokkareilla yrittäisin saada miehen kiinnostumaan minusta ja mies olisi halukas tapaamaan minua myöhemmin.
Niin siinä kävi että mies kiinnostui ja sovimme tapaavamme hänen kotonaan kun nainen olisi matkoilla. Mies pani kuin raivohärkä, pussien painosta päätellen pidättelyä oli kestänyt jo jonkin aikaa. Myöhemmin kun tapasin naisen ja annoin raportin painotin että hoito ei ehkä alkaisi vaikuttaa ihan heti, miehen pitäisi käydä hoidossa ehkä muutamia kertoja. Nainen maksoi kymmenen hoitoa etukäteen. Sen jälkeen mies onkin maksanut itse jo kohta kaksi vuotta. En ole naista tavannut kysyäkseni hoitojen vaikutusta.
Kerran kysyin mieheltä kuinka heidän rakastelunsa sujuu. Mies kertoi hankkivansa naiselle nuoria poikia rakastajikseen ja palkkioksi hän saa käydä luonani. Että sellainen Diili se olikin.
Thursday, June 14, 2007
Friday, May 11, 2007
Kirsikankukka aukeaa
Nauroin hervottomana hotellihuoneeni sängyssä nähtyäni läppärini näytöllä lööpin Susan Kurosen uusimman aluevaltauksen, alastonkuvat Hymyssä. Mikä täällä haisee, mietin kunnes huomasin eltaantuneen sperman löyhkän leijailevan vitustani. Kolmen diilerin kyrvän lastit olivat unohtuneet kiireen keskellä pillun sopukkaan.
Kaipaan Lontoon lämmintä kevättä, suomen kolea kevät ei koskaan ole niin lämmin että valkovuokko mättäällä paneskelu olisi mikään hikipano. Kevät talvi Lontoossa venähti suunniteltua pidemmäksi, kokouksia ja poliitikkojen viihdyttämisiä riitti. Poliitikko panee veronmaksajien rahoja hyötykäyttöön maansa etujen turvaamiseksi, sanoi eräskin kun pukille nousi.
Euroviisu huuma helsingissä tuo meikäläisellekin sievoisen potin edustustilille. Raskaan organisation pyörittäjät kaipaavat hetken helpotusta työn lomaan, ja silloin hotelliin astuu herkkupeppu astutettavaksi.

Wednesday, February 21, 2007
Jakaa ja kertoo
Lentokoneessa matkalla jossain etelä ruotsin yläpuolella vieressäni matkustanut herrasmies silmäili upeita sääriäni, yrittäen keskittyä lehdenlukuun. Lentoemon tuotua tilaamani wiskin ja maksaessani tuo lehdenlukuun keskittynyt mies heräsi ja ojensi setelin ja tilasi itselleen samanlaisen ja maksoi molemmat paukut. Emon siirrettyä kärryt eteenpäin katsahdin mieheenpäin hämmästellen mikä sai hänet tarjoamaan paukut. Kertoi ihailleensa sääriäni syrjäsilmällä, jonka olin varmaan huomannut ja oli kohtuullista että hän siitä pienen korvauksen maksoi. Naurahdin ja niin oli jää murrettu. Juttelimme niitä näitä ja hän kysyi olinko kuullut uusimman Susan Kurosen vitsin, kerrottuani vähäisen kiinnostukseni koko juttuun halusi kuitenkin kysyä. "Mitä yhteistä on Kurosella ja laskutikulla? Molemmat jakaa ja kertoo". Voisiko Kurosen maailman kuvaa paremmemmin kuvata, totesin. Matka jatkui, kuinkahan kauan Kurosen seikkailut pysyvät lööpeissä, mietin itsekseni siemaillen wiskiäni ja pohtien pyytäisinkö miestä hotelliini pikku panolle.
Reportterin mentyä haastattelen pihassa kuminaa: "Miten päätitte olla mauste?"
Reportterin mentyä haastattelen pihassa kuminaa: "Miten päätitte olla mauste?"
Saturday, February 17, 2007
Nallea etsimässä lontoossa
Aamupäivällä lähden lontooseen. Usein tuon tuliaisina uuden nallen, tuon viattoman karvakuonon jonka voi yksinäisinä öinä pitää jalkovälissään.
Kaiho täyttää mielen: silmissä hämärtää. Hyvästi pienet kirjaimet, te joihin tuntui aina kätkeytyvän muita tärkeämpi sanoma.
Kaiho täyttää mielen: silmissä hämärtää. Hyvästi pienet kirjaimet, te joihin tuntui aina kätkeytyvän muita tärkeämpi sanoma.
Friday, February 16, 2007
Marsipaanisydämiä
Laitoin ne jääkaappiin yli kahdeksanvuotta sitten ystävänpäivänä, vielä sykkivät sydämessäni aina niitä katsoessani.
"Samaan aikaan aamuyöllä kuollaan paljon kun ei jakseta enää suudella. Huulet irtoavat toisistaan. Aurinko nousee."
Katsoin kun mies pukipäälleen valkoisen kauluspaidan solmi vaalean sinisen kravatin ja veti jalkaansa prässihousut ja tummat kengät. Ei puhunut mitään, sanoi vain osoitteen taksia tilatessaan. Ovi kolahti, verhon raosta katsoin kadulle, virka-auto odotti herraa. Tunsin sperman valuvan reisilleni, sipsutin vessaan reidet yhdessä en halunnut matolle vaaleita käyntikortteja.

Thursday, February 15, 2007
Iloista antajaa pääministerikin rakastaa
Olikohan Susa iloinen, todennäköisesti ei. Vai ilmestyykö kohta keskustan uusi puolueohjelma, josta esiteltiin jo kannet.
Tuesday, February 13, 2007
Liha kypsyy
Istun jakkaralla uunin suuluukun edessä ja tuikin lampulla lihamittariin.
Puhallan tupakansavun sivuun nähdäkseni lukeman, ei vielä, odottavan aika on pitkä.
Katson itseäni kapeasta eteisen peilistä, punaiset pikkkuhousut takaa pyllyvaossa, kiihottavasti. Punaiset korkkarit ja punaiset stayup sukat ja sukkanauhaliivit, punaiset pitkät kynnet vaaleat hiukset ja hampaat. Ei rintsikoita pystyt kiinteät tisut ei niitä tarvitse.En ihmettele jos miehiltä tulee niin nopeasti, taloudellisesti ajatellen se on minulle hyvä, useimmiten kuitenkin haluaisin saada orgasmin.
"Tänään kuulin että jos kaikki tasataan maailmassa on myös runsaasti minua varten: 10 tonnia ydinräjähdettä. Ja mitä ihmettä se saa aikaan: vapauttaa energiaa joka on aineen lepomassaa. Voi, se on aivan liikaa, eihän nyt minulle tarvitse, kyllä minä olisin jotenkuten toimeentullut näine hyvineni."

Subscribe to:
Posts (Atom)